Akvaarioksi käy jopa
40 litrainen ja sitä suurempi akvaario. Pohjalle levitetään hienoa hiekkaa ja kotilonkuoria.
Neothauma-kotilonkuoria saattaa olla akvaarioliikkeistä saatavissa, mutta yleistä se ei ole. Suomessa on
kuitenkin hyvinvarustetuissa elintarvikeliikkeissä saatavissa syötäviä etanoita ja niiden kuoria. Näitä
kasvatetaankin Suomessa jossain Porvoon seudulla. Kotilonkuoria on syytä olla enemmäin kuin kaloja,
jolloin ei synny pahoja tappeluja.
Laji kaivaa koko ajan, ja kotilonkuoret kannattaa sijoittaa aivan akvaarion etulasiin, jolloin kaivaminen tapahtuu
kohti akvaarion takaosaa. Jos kotilonkuoret ovat taempana, kaivavat kalat hiekkaa vasten etulasia,
jolloin syntyy melkoinen kraaterimaisema.
Ravinto
Luonnossa kala syö eläinplanktonia, mutta akvaario-oloissa käyvät
erilaiset pakasteruoat, ja hiutaleet
Lisääntyminen
Jokainen yhdyskuntaan kuuluva kala elää omassa kotilonkuoressaan. Naaras
munii joitakin kymmeniä munia, jotka koiras hedelmöittää. Vanhemmat hoitavat jonkin aikaa poikasiaan,
jotka jäävät yhdyskuntaan. Ei siis ole tarpeellista poistaa poikasia kutuakvaariosta. Myöskään mitään
erillistä kutuakvaariota ei tarvita, vaan kalat lisääntyvät hoitoakvaariossa.
Hoito akvaariossa
Neolamprologus-yhdyskunta on syytä pitää omassa akvaariossaan, jotta
pienikokoiset kalat saavat olla rauhassa. Tällöin on myös helppoa seurata yhdyskunnan toimintoja, ja
koiraiden vaarattomia nahisteluja oman kotilonsa reunalla.